Joan Martinez-Alier
Ekologisen jakautumisen konfliktit johtivat ympäristöoikeudenmukaisuutta ajavan liikkeen syntyyn Yhdysvalloissa 1980-luvulla. Pian liike vahvistui Latinalaisessa Amerikassa, Afrikassa ja Aasiassa. Liike ajaa yhteiskunnallista muutosta ja luo uutta ympäristöoikeudenmukaisuuden sanastoa.
Globaali ympäristöoikeudenmukaisuutta ajava liike auttaa yhteiskuntia ja taloutta kohti ympäristöllistä kestävyyttä. Se on syntynyt ’ekologisen jakautumisen konfliktit’ –käsitteestä, jolla tarkoitetaan kollektiivia valituksia ympäristöön liittyvistä epäoikeudenmukaisuuksista. Esimerkiksi tehdas voi saastuttaa jokea, mikä ei kuulu kenellekään tai on yhteisön käyttämä – kuten Elinor Ostrom ja hänen koulukuntansa on tutkinut. Markkinat eivät arvota tällaista tuhoa. Samanlainen tilanne syntyy, kun jäätiköt sulavat Andeilla tai Himalajalla jättäen yhteisöt vesipulaan. Carl William Kapp on sanonut, että jos nämä ulkoisvaikutukset voitaisiin mitata rahassa ja sisällyttää hintoihin, ne voisivat vaikuttaa enemmän kuin markkinat ja johtaa haitoista kärsivien tekemiin valituksiin. Jos valitukset ovat tehokkaita – mikä ei ole yleistä – saastuttava toiminta voitaisiin kieltää.
Yhdysvalloissa tällaiset ekologisen jakautumisen konfliktit erityisesti värillisiin ihmisiin kohdistuvina vääryyksinä johtivat yhteiskunnallisen liikkeen nousuun 1980-luvulla. Sanaa ympäristöoikeudenmukaisuus alettiin käyttää kamppailuissa, joissa vastustettiin ongelmajätteiden dumppaamista köyhien mustien yhteisöjen keskuuteen. Vuonna 1991 ’värillisten ihmisten ympäristöjohtajuus’ -huippukokouksessa Washington DC:ssä solmittiin yhteyksiä ”kaikkien värillisten kansojen kansainvälisen liikkeen rakentamiseksi taistelemaan maittemme ja yhteisöjemme tuhoamista ja valtaamista vastaan”.
Luonnonvarojen hyödyntämiseen, kuljetukseen ja jätteiden hävittämiseen liittyvien ekologisten jakautumisen konfliktien määrä on kasvussa. Paikallisia valituksia on runsaasti, mutta myös onnistuneita esimerkkejä, joissa hankkeita on pysäytetty ja vaihtoehtoja kehitetty. Ympäristöoikeudenmukaisuus on tehokas keino ymmärtää kielteisistä vaikutuksista käytäviä kamppailuja.
Talouskasvu muuttaa maailmanlaajuista ’sosiaalista aineenvaihduntaa’, toisin sanoen energia- ja materiaalivirtoja, jotka vaikuttavat ihmisten elinkeinoihin ja luonnonsuojeluun kaikkialla maailmassa. Tämän päivän teollinen talous ahmii materiaaleja ja energiaa. Myös ei-kasvava teollinen talous tarvitsee uutta fossiilista energiaa, koska energiaa ei kierrätetä, ja uusia materiaaleja, jotka kierrätetään vain osittain. Näiden tarve kasvaa talouskasvun myötä.
Teollistumisen myötä ilmakehään kertyy yhä enemmän hiilidioksidia, mikä lisää kasvihuoneilmiötä ja happamoittaa valtameriä. Tämä ei ole kiertotaloutta, vaan kaaostaloutta.
Vesivarantoja, metsiä ja kalastoa hyödynnetään liikaa, maaperän hedelmällisyys vaarantuu ja luonnon monimuotoisuus ehtyy. Tämä muuttuva sosiaalinen aineenvaihdunta synnyttää ekologisen jakautumisen konflikteja, jotka ovat joskus päällekkäisiä luokkajakoon, etnisyyteen tai alkuperäiskansojen identiteettiin, sukupuoleen, kastiin tai alueellisiin oikeuksiin liittyvien sosiaalisten konfliktien kanssa.
Toisenlaista ehtymistä tapahtuu, kun aineenvaihdunnan kasvua tarvitaan kaivostoimintaa, patoja, kaasun säröttämistä, plantaaseja ja uusia liikenneverkkoja varten. Pikkuhiljaa nämä ulottuvat maapallon jokaiseen kolkkaan heikentäen ympäristöä ja paikallisten yhteisöjen elinoloja, ja niistä valitetaan vastaavasti. Globaali ympäristöoikeudenmukaisuusliike on vähitellen vahvistumassa, kuten Ympäristöoikeudenmukaisuusatlaksesta (www.ejatlas.org) käy ilmi. Ympäristöoikeudenmukaisuuden ja luonnonsuojelun liikkeiden välinen liittouma on haastava, mutta yhteistyöstä degrowth-liikkeen kanssa on puhuttu vuodesta 2012 lähtien.
Kamppailu arvostuksesta
Ekologisen jakautumisen konfliktit eroavat taloudellisen jakautumisen konflikteista, jotka liittyvät palkkoihin, hintoihin ja vuokriin. Ensiksi mainitut liittyvät toimeentulon edellytyksiin eli luonnonvarojen käyttöön ja saastumisen jakaantumiseen. Niiden päähenkilöt ovat harvemmin teollisuustyöläisiä, mutta useammin avokaivoksista kärsiviä alkuperäiskansojen naisia, öljypalmuplantaasien alta syrjäytettyjä pienviljelijöitä tai jätteenpolttolaitoksia vastustavia kaupunkilaisia ja jätteiden kierrättäjiä (kuten Atlaksen esimerkit osoittavat). Tällaiset konfliktit eroavat klassisista pääoman ja työvoiman välisistä taisteluista, vaikka ne ovatkin osittain päällekkäisiä.
Nämä konfliktit ovat kahdella tapaa kamppailuja arvostuksesta. Ensinnäkin voidaan kysyä, mitä arvoja tulisi soveltaa, kun tehdään päätöksiä luonnon käytöstä tietyissä hankkeissa (esimerkiksi markkina-arvot mukaan luettuna kuvitteelliset raha-arvot ehdollisen arvonmäärityksen tai muiden menetelmien avulla, elinkeinojen arvot, pyhyys, alkuperäiskansojen alueelliset oikeudet, ekologiset arvot niiden omilla mittareillaan). Toiseksi, vielä tärkeämpänä, millä yhteiskunnallisella ryhmällä tulisi olla valta sisällyttää tai sulkea pois asiaankuuluvat arvot, punnita niitä ja sallia kompromissit? Voiko esimerkiksi alkuperäiskansojen pyhillä alueellisilla oikeuksilla olla veto-oikeus?
1990-luvun puolivälistä lähtien Yhdysvaltain ympäristöoikeudenmukaisuusliikkeen ja Latinalaisen Amerikan, Afrikan ja Aasian ’köyhien ympäristöliikkeiden’ välillä on ollut yhteys. Tätä edelsivät Chico Mendesin kuolema vuonna 1988 hänen taistellessaan metsäkatoa vastaan Brasiliassa ja Ken Saro-Wiwan ja ogoni-tovereiden kuolemat 1995 Nigeriassa, kun he taistelivat Shellin öljynporausta ja kaasun soihduttamista vastaan Nigerin jokisuistossa. 1990-luvun puolivälissä myös ’vapautuksen teologi’ Leonardo Boffin kirjassa Cry of the Earth, Cry of the Poor (1995) tuotiin esiin köyhyyden ja ympäristöongelmien välisiä yhteyksiä. Hänen työtään puolustetaan Paavin Laudato si -kirjeessä piispoille (2015), joka jo itsessään on kehotus ympäristöoikeudenmukaisuuteen.
Ympäristöoikeudenmukaisuusliike on 1980-luvulta lähtien luonut useita käsitteitä ja kampanjoita. Accion Ecológica Ecuadorissa, ERA Nigeriassa ja Oilwatch-verkosto ehdottivat ensimmäisinä fossiilisten polttoaineiden jättämistä maaperään. Sosiaalisen ja ympäristöön liittyvän epäoikeudenmukaisuuden vastustaminen on synnyttänyt monia järjestöjä, jotka ajavat vaihtoehtoista yhteiskunnallista muutosta ja luovat uutta ympäristöoikeudenmukaisuuden sanastoa. Uusia termejä ja ilmaisuja ovat esimerkiksi kansanlääketiede, uhrialueet, ilmasto-oikeudenmukaisuus, vesioikeudenmukaisuus, ruokasuvereniteetti, biopiratismi, Kiinan ’syöpäkylät’, Brasilian ’vihreät aavikot’, Argentiinan ’savustetut ihmiset’, Intian ’hiekkamafiat’, ympäristörasismi, ’plantaasit eivät ole metsiä’, ekologinen velka, maakaappaukset ja merten kaappaukset. Useat verkostot käyttävät näitä käsitteitä eri kielillä keksien omia laulujaan, esitellen omia bannereitaan ja tehden omia dokumenttejaan.
***
Joan Martinez-Alier on ekologisen taloustieteen ja poliittisen ekologian vanhempi tutkija Ympäristötieteen ja teknologian instituutissa Barcelonan autonomisessa yliopistossa. Hän on kirjoittanut muun muassa kirjat Ecological Economics: Energy, Environment and Society ja The Environmentalism of the Poor: A Study of Ecological Conflicts and Valuation.
Alkuperäisteksti kirjassa: Pluriverse: A Post-Development Dictionary. Toim. A. Kothari, A. Salleh, A. Escobar, F. Demaria ja A. Acosta. Authors Upfront ja Tulika, Delhi, 2019
Lisälukemista:
Boff, L. (1995), Cry of the Earth, Cry of the Poor. New York: Orbis Books.
Bullard, R. (ed.)(1993). Confronting Environmental Racism: Voices from the Grassroots. Boston: South End Press.
His Holiness, Pope Francis (2015), Laudato Si’. https://www.vatican.va/content/dam/francesco/pdf/encyclicals/documents/papa-francesco_20150524_enciclica-laudato-si_en.pdf
Martinez-Alier, J. (2002). The Environmentalism of the Poor: A Study of Ecological Conflicts and Valuation. Cheltenham: Edward Elgar.
Martinez-Alier, J. (2012). ‘Environmental Justice and Economic Degrowth: An alliance between Two Movements’, Capitalism Nature Socialism, vol. 23, no. 1: 51–73.
Martinez-Alier, J., L. Temper, D. Del Bene and A. Scheidel (2016). ‘Is There a Global Environmental Justice Movement?’, Journal of Peasant Studies, vol. 43, no. 3: 731–55.
Kuva: Shekhar. Maalaus (alkuperäinen väreissä)
