Alberto Acosta
Tarvitsemme taloustieteen jälkeistä nk. post-ekonomiaa, ajattelua, joka kokoaa yhteen vain sellaiset ajatukset, jotka auttavat takaamaan harmonisen yhteiselon sekä ihmisten kesken että ihmisten ja luonnon välillä.
Vallitseva patriarkaalisen kapitalismin sivilisaatio kärsii monitahoisesta ja koko järjestelmää koskettavasta kriisistä. Koskaan aiemmin emme ole joutuneet kasvokkain yhtä monen pakottavan tärkeän ja kiireisen kysymyksen kanssa yhtä aikaa. Käynnissä oleva sivilisaatiokriisi ilmenee niin politiikan, etiikan, energian, ravitsemuksen, kulttuurin kuin jokapäiväisen elämänkin kentillä. Emme elä ainoastaan vakavien ympäristöongelmien, vaan myös historiallisen merkityksellisyyden kadottamisen aikaa. Tämä vaatii suuren mittaluokan transformatiivisia ratkaisuja.
Tuntemamme patriarkaalisen kapitalismin talousmalli ei pysty tarjoamaan hyväksyttäviä ratkaisuja. Sen näennäinen pyrkimys kasvattaa hyvinvointia toimii vain verhona vallan tavoittelulle, mikä on ajamassa elämää maapallolla kohti kuilua vailla paluuta. Tästä huolimatta vaikutusvaltaiset yhteiskunnalliset voimat vastustavat
muutosta – niin materiaalista kuin ideologistakin. Monet talouden asiantuntijat ja ajatuspajat ovat keskeisessä roolissa ylläpitämässä muutoksen esteitä. On siis tärkeää ajatella talouden – tuon moderniteetin tukipilarin – ulkopuolelta.
Taloutta käsittelevällä tieteenalalla on ongelmallinen historia. Taloustieteen teoria on kehittynyt monimutkaisen ja ristiriitaisen prosessin kautta, mutta pyrkien herkeämättä kohti edistystä ja sen lapsipuolta, kehitystä. Sen enempää ikuisen optimoinnin tavoite kuin sosiaalisten ja ympäristökysymysten tasapaino eivät ole todentuneet. Ekonomistit yrittävät ymmärtää ja muuttaa maailmaa välineellisellä uskolla, kuka luottaen sokeasti markkinoiden logiikan maksimointiin, kuka valtion rakenteiden rationalisointiin.
Mikä pahempaa, taloustieteellä on epäterve taipumus etsiä itselleen oikeutusta ottamalla etäisyyttä muista niin kutsutuista yhteiskuntatieteistä ja sijoittaen itsensä mieluummin eksaktien ja luonnontieteiden joukkoon. Viimeksi mainittujen positivistisuus ja funktionalistisuus herättävät kademieltä monissa ekonomisteissa, jotka niin
kernaasti jäljittelevät noiden tieteenalojen menetelmiä – mukaan lukien matemaattista kielenkäyttöä, jota ei koskaan ole kehitetty ihmisyhteiskuntien kompleksisuuden ymmärtämiseen.
Taloustieteen tieteenalallisen identiteetin heikkous on johtanut Alfred Nobelin muistoksi jaettavan taloustieteen palkinnon luomiseen. Palkinto auttaa oikeuttamaan, ellei jopa kirkastamaan, tuota monimutkaisten
intressikamppailujen kolhimaa ihmistiedon osa-aluetta. Se motivoi joitain alan harjoittajia etsimään tasapainoa, tarkkuutta ja mitattavuutta toisten kurkottaessa kohti uusia ajatuksia kuten kaaos ja kompleksisuus. Jotkut puolestaan päätyvät lankeamaan täysin hyödyttömään jaaritteluun.
Pois ihmiskeskeisyydestä
Sortavat yhteiskunnalliset rakenteet, kapitalistinen vaurauden kasautuminen ja talouden rationalistiset dynamiikat on syrjäytettävä, jos elämän maapallolla halutaan säilyvän. Kuten Karl Polanyi tunnusti teoksessaan Suuri murros (2016 [1944]), tämä voi johtaa jopa koko taloustieteen tieteenalan kuolemaan. Tarvitsemme kuitenkin jotain sen jälkeistä, niin kutsuttua post-ekonomiaa, ajattelua, joka kokoaa yhteen vain sellaiset
ajatukset, jotka auttavat takaamaan harmonisen yhteiselon sekä ihmisten kesken että ihmisten ja luonnon välillä.
Edellä mainitun post-ekonomisen ajattelun tulee jättää taakseen ihmiskeskeisyys. Meidän on hyväksyttävä, että kaikilla olennoilla on sama ontologinen arvo riippumatta niiden ”hyödyllisyydestä” tai siitä, minkälaista työtä vaaditaan niiden olemassaolon ylläpitämiseksi. Meidän on tunnistettava ja ylistettävä ei-inhimillisen elämänmaailman ei-välineellisiä arvoja, syrjäyttäen patriarkaalisen kapitalismin talousajattelulle ominaisen karkean materialismin.
Kuinka rakennamme tätä ekonomian ylittävää ajattelua vailla ”käyttöarvoja” tai ”vaihtoarvoja”? Kysymykseen on mahdotonta vastata muutamalla rivillä, mutta yksi selkeä aloituspiste on tarve luoda alusta alkaen uusia paradigmoja, kieliä ja menetelmiä, jotka keskittyvät ymmärtämään sosiaalisen todellisuuden ja luonnon todellisuuden yhteen kytkeytymistä.
Tarvitsemme kokonaisvaltaista sosiaalista ekologiaa voittaaksemme patriarkaalisen kapitalismin – eritoten juuri nyt, sen spekulatiivisen rappeutumisen aikakaudella.
Post-ekonomia ei tarkoita kaikkea talousajattelua vastustavaa tai siitä kieltäytyvää anti-ekonomiaa. Itse asiassa post-ekonominen ajattelu tunnustaisi, että yhteiskunta tarvitsee tuotantoa, jakelua, kiertoa ja kulutusta uusintaakseen materiaalista ja yhteiskunnallis-poliittista elämäänsä. Tästä huolimatta näitä prosesseja on säädeltävä, ja sääntelyn määrääväksi tekijäksi on asetettava sosiaalis-ekologinen todellisuus eikä pääoma, joka on hukuttamassa planeetan jätteisiinsä (Schuldt, 2013).
Tämä muutos on mahdollinen vain, jos päihitämme ”edistyksen myrskyn”, kuten Walter Benjamin on asian ilmaissut (1989 [1942]). On myös kiireesti lopetettava talouskasvun fetisointi: rajallinen maailma ei siedä
rajatonta kasvua. Näin ollen on ehdottoman välttämätöntä aloittaa kasvun purkaminen koko pohjoisella pallonpuoliskolla, jotta maailman ”taloudellinen aineenvaihdunta” saadaan fyysisesti tasapainoon ja päästään eroon mistä tahansa keskipisteestä. Se, mitä nyt tarvitaan, ovat yhteisölliset, eivät yksilölliset suhteet
– monilukuiset ja monenkirjavat suhteet, jotka eivät ole sen enempää yksiulotteisia kuin monokulttuurisiakaan – sekä perustavanlaatuinen dekolonisaatio (ks. Quijano, 2014). Samaan aikaan eteläisellä pallonpuoliskolla on sitouduttava post-ekstraktivismiin eli luonnonvarojen maksimaalisen hyödyntämisen lopettamiseen. Kasvun purkamisen ja post-ekstraktivismin yhdistelmä (Acosta ja Brand, 2017) tarkoittaa, etteivät köyhät tule jatkamaan rikkaiden ylenpalttisuuden ylläpitoa.
Taloustieteen korvaava post-ekonomia vaatii:
- luonnon ja yhteisen hyvän hyödykkeistämisen lopettamista ja purkamista
- kaikkien elollisten olentojen oikeuksien tunnustamista ja harmonisia keskinäisiä suhteita
- yhteisöperustaisia arviointikriteereitä
- hajautettua ja keskittämätöntä tuotantoa
- perustavanlaatuista muutosta kulutuskäyttäytymisessä
- radikaalia vallan ja vaurauden uudelleenjakoa
sekä monia muita toimenpiteitä, joista on päätettävä kollektiivisesti. On ratkaisevan tärkeää tallentaa ja ottaa käyttöön vaihtoehtoisia tiedollisia järjestelmiä, kuten buen vivir, radikaali ekologinen demokratia (eco-swaraj), ubuntu tai kommunitarismi – näin on tehtävä maailman ymmärtämiseksi ja uudelleenorganisoimiseksi siten, ettei langeta ”kehityksen” kaltaisten määräysten valtaan.
Lopuksi, post-ekonomisen ajattelun on ehdottomasti oltava transdisiplinaarista eli tieteen rajat ylittävää – ei siis
yksi- tai edes monitieteistä, vaan sellaista, joka ammentaa kokonaisvaltaisimmasta saatavilla olevasta tiedosta käymällä keskustelua erilaisten inhimillisten ymmärrysten kanssa, tarkastellen maailmaa kysymyksenä,
pyrintönä. Meidän on otettava kriittisesti oppia yhteiskuntatieteiltä samoin kuin luonnontieteiltä integroidaksemme ne kaikki osaksi systemaattista ymmärrystä maailmasta monikasvoisena, perustavasti moninaisena kokonaisuutena – ja tämän on tapahduttava vailla minkäänlaista ylemmyydentuntoista kiihkoa (Acosta, 2015).
Tehtävä edellyttää tämän niin kutsutun pluriversumimme rakentamista ja jälleenrakentamista jatkuvassa keskustelussa, vailla dogmia tai määräyksiä. Voimme joko antaa virheellisten talousvisioiden dominoida vastakin tai rakentaa tyystin toisenlaisen talouden sellaista tyystin toisenlaista sivilisaatiota varten, joka on päättymättömässä episteemisen mullistuksen tilassa.
***
Alberto Acosta on ecuadorilainen taloustieteilijä ja kansainvälinen konsultti. Hän on toiminut aiemmin Ecuadorin valtion öljy-yhtiö CEPE:n (Corporación Estatal Petrolera Ecuatoriana, nyk. EP Petroecuador) markkinointipäällikkönä, Latinalaisen Amerikan energiajärjestö OLADE:n (Organización Latinoamericana de Energía) toimihenkilönä, Ecuadorin energia- ja kaivosasiain ministerinä sekä Ecuadorin perustuslakia säätävän kokouksen puheenjohtajana. Hän toimii nykyisin yliopistoprofessorina, taistelutoverina ruohonjuuritason kamppailuissa sekä jäsenenä Rosa Luxembourg ‑säätiön perustamassa pysyvässä Beyond Development -työryhmässä, joka etsii vaihtoehtoja totunnaisille kehityksen malleille. Häneltä on myös julkaistu lukuisia kirjoja ja artikkeleita.
Alkuperäisteksti on julkaistu englanniksi nimellä “Post-economia” teoksessa Pluriverse: A Post-Development Dictionary, toim. A. Kothari, A. Salleh, A. Escobar, F. Demaria ja A. Acosta, Authors Upfront / Tulika, Delhi, 2019.
Suomentanut Eeva Talvikallio.
Lähteet ja lisälukemista:
Acosta, Alberto, “Las ciencias sociales en el laberinto de la economia”, POLIS Revista Latinoamericana, nro 41, 2015. https://polis.revues.org/10917?lang=en
Acosta, Alberto, ja Ulrich Brand, Salidas del laberinto capitalista: Decrecimiento y postextractivismo, ICARIA, Barcelona, 2017.
Benjamin, Walter, “Historian käsitteestä” (ensijulkaisu saksaksi vuonna 1942), teoksessa Messiaanisen sirpaleita: Kirjoituksia kielestä, historiasta ja pelastuksesta (teossarjasta Gesammelten Schriften, 1972–1999), toim. Markku Koski, Keijo Rahkonen ja Esa Sironen, suom. Raija Sironen, Tutkijaliitto, Helsinki, 1989.
Polanyi, Karl, Suuri murros: Aikakautemme poliittiset ja taloudelliset juuret, suom. Natasha Vilokkinen, Vastapaino, Tampere, 2016 (ensijulkaisu englanniksi vuonna 1944).
Schuldt, Jürgen, Civilisación del desperdicio: Psicoeconomía del consumidor, Universidad del Pacífico, Lima, 2013.
Quijano, Aníbal, Cuestiones y Horizontes – Antología Esencial: De la dependencia histórica-estructural a la colonialidad/decolonialidad del poder, CLACSO, Buenos Aires, 2014.
Kuva: Christine Dannin artikkeli Radical Ecological Democracy -sivuilla.
