Stéphanie Leyronas ja Benjamin Coriat
Saharan eteläpuolinen Afrikka on aloittanut merkittävän siirtymävaiheen. Kahdeksan keskeistä viestiä, miten yhteisvauraudet voivat auttaa luomaan uusia näkymiä Afrikan mantereelle.
Viesti 1: Saharan eteläpuolisessa Afrikassa kollektiiviset organisaatiot suojelevat yhteistä hyvää
Kollektiiviset organisaatiot (järjestöt, yhteisöt, osuuskunnat jne., toim.huom.) tuottavat, hallinnoivat ja suojelevat erilaisia aineellisia ja aineettomia resursseja. Ne leviävät joskus ‘lieventävinä ratkaisuina’, kun julkiset (keskitetyt, maakunnalliset, hajautetut tai paikalliset) toimet ovat osoittautuneet riittämättömiksi tai puuttuvat kokonaan. Esimerkkinä voidaan mainita kaupunkien yhteisalueet, joita käytetään kulttuuri- tai innovaatiopaikkoina. Nämä organisaatiot voivat myös keskittyä tiettyihin kysymyksiin, ennen kuin ne nousevat poliittiseen keskusteluun. Esimerkiksi maalla toimivat yhteisöt pyrkivät säilyttämään elonkirjoa eli biologista monimuotoisuutta. Kollektiivisilla organisaatioilla on joskus myös rooli yksilöllistämisen ja hyödykkeistämisen vastustamisessa, mistä esimerkkinä ovat asunto-osuuskunnat.
Näiden organisaatioiden juuret ovat käytännöissä ja kokemuksissa. Yhteisen hyvän suojelu, mikä tarkoittaa elämistä maailmassa tavalla, joka suojelee ihmisyhteisöjä ja ekosysteemejä, on osa niiden olemassaolon oikeutusta. Niiden perustana on ihmisten oikeus olla olemassa. Tähän oikeuteen kuuluvat sosiaaliset perusoikeudet (esim. ruoka, terveys ja koulutus), mutta myös oikeus sosiaaliseen olemassaoloon (eli oikeus tunnustettuun ja oikeutettuun asemaan ja rooliin yhteiskunnassa). Tämä oikeus sosiaaliseen olemassaoloon ilmenee ‘yhteisöllistämisprosessin’ kautta. Kuulemiseen, luottamukseen ja vastavuoroisuuteen nojaavat yhteisölliset toimijat, erityisesti nuoret, kehittävät monipuolisia taitoja (kuten ongelmanratkaisu ja ratkaisujen löytäminen, luovuus, yhteistyö, johtajuus ja yrittäjyys).
Nämä kollektiiviset organisaatiot eivät ole ainoita paikallisia ratkaisuja, joita Afrikan väestöt käyttävät, mutta ne ovat merkittäviä ja ansaitsevat tulla tarkemmin tutkituksi.
Viesti 2: Käsite yhteisvauraus voi auttaa selittämään ja kuvaamaan näitä organisaatioita
Käsite yhteisvauraus (engl. commons) voi auttaa selittämään, mitä nämä järjestöt ovat, ja antaa niille näkyvyyttä. Ostrom, joka sai vuonna 2009 Nobelin taloustieteen palkinnon, oli avainasemassa tämän käsitteen kehittämisessä. Nykyään käsitettä muovataan edelleen useilla eri akateemisilla aloilla (esim. tiedollinen, urbaani, digitaalinen ja kulttuurinen yhteisvauraus).
Tässä tapauksessa käsitettä ei nähdä valmiina ratkaisuna. Kyse ei myöskään ole näiden organisaatioiden ihannoimisesta niiden sosiaalisen osallistamisen vuoksi tai päinvastoin niiden diskreditoimisesta nykyaikaisuuden ja taloudellisen tehokkuuden nimissä. Pikemminkin käsitettä käytetään viitekehyksenä ja analyysivälineenä Saharan eteläpuolisessa Afrikassa käytössä olevien käytäntöjen ja organisaatioiden ymmärtämisessä, sekä keskustelemalla ja väittelemällä siitä, miten yhteiskuntia pitäisi luoda.
Viesti 3: Yhteisvauraus on olemassa omassa tilassaan, markkinoiden ja valtion tai julkisen ja yksityisen sfäärin ulkopuolella
Nämä kollektiiviset organisaatiot luovat vertaisoppimisen ja kokeilemisen avulla omat toimintasääntönsä, joissa määritellään kunkin osallistujan asema sekä näihin asemiin liittyvät oikeudet ja velvollisuudet. Niiden itsehallinnollinen luonne tarkoittaa, että ne voivat toimia vallitsevasta valtiokoneistosta riippumatta ja kehittää järjestelmiä, jotka ovat peräisin ‘konsultatiivisesta’, kokeilevasta ja rakentavasta demokratiasta – myös sellaisissa ympäristöissä, joissa edustuksellinen demokratia on kiistanalainen.
Nämä organisaatiot voivat mobilisoida uudenlaisia yrittäjyyden muotoja, joita kutsumme ‘yhteisöpohjaiseksi yrittäjyydeksi’. Sen erityispiirteenä on, että siinä haetaan tyydytystä olemassaolon oikeudesta eikä niinkään voitosta ja rikastumisesta. Raha- ja markkinavaihdot voivat osoittautua tarpeellisiksi, mutta ne eivät ole päämäärä sinänsä. Tämä yrittäjyyden muoto perustuu myös neuvoa-antaviin päätöksentekoprosesseihin eikä niinkään auktoriteetti- ja hierarkiaperiaatteisiin. Ja lopuksi, oikeus omistaa yhteisiä resursseja ei ole yksityinen ja yksinomainen. Sen sijaan se perustuu jaettuihin oikeuksiin, käsitteeseen, jota Ostrom kutsuu oikeuksien nipuksi.
Euroopassa yhteisvauraus nähdään toisinaan vastamallina ja vaihtoehtona nykyaikaiselle kapitalismille. Saharan eteläpuolisessa Afrikassa niitä ei kuitenkaan nähdä osana virallisia liikkeitä. Siitä huolimatta ne ovat vakiintuneiden järjestelmien marginaalissa. Afrikkalaiset yhteisvauraudet kokeilevat ja puolustavat sellaisia periaatteita ja arvoja, jotka edistävät talouden, sosiaalisten instituutioiden ja itse valtion muuttamisen tutkimista.
Mitä afrikkalaiset yhteisvauraudet ovat?
Viesti 4: Afrikkalaiset yhteisvauraudet muuttuvat jatkuvasti ja reagoivat hybrididynamiikkaan
Saharan eteläpuolisessa Afrikassa yhteisvauraudet ovat sosiaalisia rakenteita, jotka mukautuvat jatkuvasti ympäristön järjestelmien dynaamisuuteen ja ihmisyhteisöjen kehitykseen. Joillakin aloilla, kuten maa- tai luonnonvarakysymyksissä, ne voivat olla jatkumoa niin sanotuille perinteisille tai tavanomaisille yhteisille hyödykkeille. Ne voivat kuitenkin olla myös hiljattain syntyneitä.
Afrikan yhteisvauraudet tuovat yhteen erityyppisiä yhteisöjä ja sidosryhmiä. Jotkut niistä rakentuvat osittain jonkinlaiset jäsenyyskriteerit omaavien yhteisöjen (heimo, suku tai klaani) ympärille. Usein niissä on mukana erilaisia sosioekonomisia sidosryhmiä (nuoria työntekijöitä, naisia, osuuskunnissa työskenteleviä tai mikroyrittäjiä), ja ne tekevät yhteistyötä hallinnollisten yhteisöjen ja sidosryhmien (esim. kylien tai paikallisyhteisöjen) kanssa. Tässä tapauksessa yhteisö määritellään hyvin erityisten sosiaalisten suhteiden perusteella, ja se voi siksi olla hyvin heterogeeninen. Yhteisöt voivat myös kietoutua toisiinsa (esim. digitaalisten yhteisvaurauden kautta), kuten voivat resurssitkin (esim. maapohjaiset yhteisomistukset). Vastaavasti hybridisaatio ilmenee erilaisten normien syntymisenä, kun perinteiset säännöt paikallisten yhteisöjen järjestäytymiselle yhdistetään joihinkin oikeudellisen toimintakehyksen sääntöihin ja toimintastandardeihin.
Tällaisen hybridisaation luoman institutionaalisen muovautuvuuden ansiosta yhteisvauraudet pystyvät kehittymään edelleen ja vastaamaan epävarmoihin olosuhteisiin ja yhä monimutkaisempiin sosiaalisiin ja ympäristöllisiin ongelmiin.
Viesti 5: Afrikkalaiset yhteisvauraudet ovat haavoittuvia sisäisten jännitteiden ja ulkoisten uhkien vuoksi
Sisäiset jännitteet voivat vaikuttaa yhteisvaurauteen. Yksilöiden tai heidän muodostamiensa ryhmien edut eivät välttämättä kohtaa. Yhteisvaurauteen perustuva näkökulma edellyttää siis toisten kuulemista ja kompromissien etsimistä. Jännitteet voivat johtua erilaisista valtasuhteista yhteisössä, eriarvoisuudesta, vallanjakomekanismeista, syrjäytymisen ja syrjinnän muodoista (olivatpa ne sitten sukupuoleen perustuvia, sosiaalisia, poliittisia tai etnisiä) sekä yhteisiin hyödykkeisiin liittyvien sidosryhmien yksilöllisistä strategioista.
Yhteisvauraudet kohtaavat myös toimintaympäristön muutoksia. Nämä muuttavat sosiaalisia ja poliittisia järjestelmiä, joissa ne kehittyvät, ja siten myös niiden toimintaedellytyksiä. Tällaiset muutokset voivat osoittautua yhteisvauraudelle mahdollisuudeksi tai toisaalta voivat vaarantaa sen olemassaolon. Näiden muutosten juuret ovat moninaisia: yksilöllistyminen ja hyödykkeistyminen, julkisten viranomaisten suorittama normien yhdenmukaistaminen, väestörakenteen dynamiikka (hedelmällisyys ja muuttoliike) sekä se, että yksityiset omistajat tai valtiot ottavat markkinoiden kautta tai tuomioistuinten luvalla haltuunsa esimerkiksi luonnonvaroja tai tiloja, jotka on aiemmin tarkoitettu yhteiseen käyttöön.
Miten toimia?
Viesti 6: Yhteisvauraudet kohtaavat niiden kestävyyteen, laajuuteen, talousmalliin ja poliittiseen vaikutukseen liittyviä haasteita
Saharan eteläpuolisen Afrikan yhteisvaurauksien seuraaminen on paljastanut meille joitakin ongelmia, mutta niiden mahdolliset ratkaisut eivät ole mustavalkoisia. Tarkoituksemme on ehdottaa keskustelua näistä haasteista ja siitä, miten viranomaiset voisivat tukea niitä.
Ensimmäinen haaste koskee yhteisvaurauden kestävyyttä. Ovatko afrikkalaiset yhteisvauraudet viranomaisten hylkäämien asukkaiden, käyttäjien ja kansalaisten katoavia ja tilapäisiä ’luomuksia’, jotka odottavat suojelevamman valtion saapumista? Vai ovatko ne rakenteellisia, kestäviä ratkaisuja? Investoivatko yhteisvaurauden hallinnointiin osallistuvat henkilöt pitkäaikaisiin mahdollisuuksiin edistää innovatiivisia kansalaisten osallistumisen muotoja? Vai ovatko heidän toimensa väliaikaisia ennen vallitsevan järjestelmän – jolle on ominaista yksinomaisuus ja yrittäjyys perinteisissä kapitalistisissa muodoissaan – palautumista?
Toinen haaste koskee yhteisvaurauteen liittyvien toimien laajuutta. Pitäisikö afrikkalaisten yhteisvaurauksien pysyä kapeina innovatiivisina tiloina, joiden vahvuutena on niiden työn erityisyys ja kontekstisidonnaisuus? Vai onko niiden tarkoitus vallata laajempia yhteiskunnallisia kenttiä edistämällä niihin liittyviä arvoja: yhteisöllisyyttä, sitoutumista, vastavuoroisuutta ja luottamusta? Pitäisikö niiden pyrkiä vaikuttamaan yhteiskuntaan laajemmin ja valtaamaan siellä asemia, vai pitäisikö niiden keskittyä tarjoamaan paikallisia strategioita?
Kolmas haaste on yhteisvauraustyön taloudellinen malli. Pitäisikö afrikkalaiset yhteisvauraudet jättää yksin tekemään institutionaalisia järjestelyjä itsenäisten taloudellisten mallien kehittämistä varten (esim. yhdistämällä kaupanteko ja osallistujien jäsenmaksut)? Vai olisiko nähtävä niiden tarjoavan sellaisia tuotteita ja palveluja, joilla on erityinen ja tunnustettu sosiaalinen tai ympäristöllinen tehtävä, ja joita julkisten sidosryhmien olisi kehitettävä ja suojeltava välittömästi?
Neljäs haaste koskee yhteisvaurauden ja julkisen vallan välisiä suhteita. Pitäisikö afrikkalaisten yhteisvaurauksien jäädä valtion marginaaliin, koska niiden muuttamista, turmelemista, välineellistämistä, kaappausta, yhdenmukaistamista tai standardoimista pelätään? Vai pitäisikö niiden esittää toiveensa julkiselle vallalle, jotta ne voisivat sekä turvata olemassaolonsa että edistää niiden laajentumista ja kehitystä? Voisivatko julkiset instituutiot rajoittaa yhteisvaurauden tarkastelun politiikan piiriin, vai pitäisikö niiden sitoutua kumppanuuteen perustuvaan suhteeseen oman legitimiteettiään vahvistamiseksi ja väestön olemassaolon oikeuden varmistamiseksi?
Viides dilemma koskee yhteisvaurauden poliittista vaikutusta. Ovatko afrikkalaiset yhteisvauraudet tarkoitettu pysymään vallitsevan talousmallin ’turvaventtiileinä’ tai ’turvapaikkoina’ sen ytimestä suljetuille ihmisille? Vai voiko niistä tulla osa uutta monikeskuksista järjestelmää? Pitäisikö ne sisällyttää markkinaperiaatteisiin vai olisiko rakennettava vaihtoehtoinen yhteisiin arvoihin perustuva poliittinen liike?
Viesti 7: Julkiset sidosryhmät tarvitsevat yhteisvaurauspohjaisen lähestymistavan
Julkisilla sidosryhmillä (valtiot ja niiden virastot sekä paikallishallinnot, hallinnon hajautuksen laajuudesta riippuen) on jo nyt käytettävissään monenlaisia välineitä, joilla ne voivat tunnustaa yhteisvaurauden erilaiset institutionaaliset järjestelyt ja tarjota monikeskuksista tukea kollektiiviselle toiminnalle. Yhteisvaurauden ja viranomaisten välinen kumppanuus edellyttää, että viranomaiset omaksuvat kantoja, näkökulmia, menetelmiä ja välineitä, jotka eivät ole ristiriidassa yhteisvaurauden odotusten ja tarpeiden kanssa. Niissä on keskityttävä siihen, että kollektiivit otetaan mukaan käsittelemään esiin nousseita erityisongelmia ja muotoilemaan ongelmille poliittisia ratkaisuja. Julkisten viranomaisten on omaksuttava ohjailematon, pragmaattinen ja kontekstisidonnainen lähestymistapa, jota kutsumme ‘yhteisvaurauspohjaiseksi lähestymistavaksi’.
Viesti 8: Yhteisvauraus voi innoittaa innovatiiviseen poliittiseen hankkeeseen Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.
Saharan eteläpuolinen Afrikka on aloittanut merkittävän taloudellisen, demografisen, demokraattisen ja ympäristöllisen siirtymävaiheen. Tämä on käänteentekevä hetki, joskin ilmasto- ja ympäristökriisit lisäävät maanosan haavoittuvuutta. Uskomme, että yhteisvauraudet voivat sekä kriittisenä että rakentavana lähestymistapana auttaa luomaan uusia näkymiä Afrikan mantereelle. Tuoreimmassa esseessään Une solution pour l’Afrique (‘Ratkaisu Afrikalle’) togolainen taloustieteilijä Kako Nubukpo kehottaa Afrikkaa käynnistämään suuren yhtenäisen poliittisen hankkeen. Sen alussa pitäisi tutkia yhteisvaurauksien monimuotoisuutta, joka heijastaa ‘useiden Afrikkojen’ todellisuutta.
***
Stéphanie Leyronas on yhteisvaurauteen erikoistunut tutkija Ranskan kehitysyhteistyövirastossa (Agence française de la développement, AFD). Aiemmin hän on toiminut virastossa operatiivisissa tehtävissä, ensin juomavesi- ja sanitaatiohaasteiden hankeryhmän johtajana ja myöhemmin samalla alalla toimivan AFD:n yksikön apulaisjohtajana. Tällä hetkellä hän keskittyy yhteisvaurauden seuraamiseen AFD:n toiminta-aloilla: maa, luonnonvarojen hallinta, terveys, veden ja energian saatavuus, kaupunkien yhteisvauraus, digitaalinen yhteisvauraus ja yhteistoimintatalous. Vuodesta 2020 lähtien hän on johtanut AFD:n sisäistä commons-asiantuntijaverkostoa. Hänen työtään on julkaistu useissa eri muodoissa (tieteelliset julkaisut, kirjan luvut, poliittiset tiedotteet, toimintapoliittiset asiakirjat ja kansainväliset konferenssijulkaisut).
Benjamin Coriat on taloustieteilijä ja taloustieteen emeritusprofessori Sorbonnen yliopiston Paris Nord -kampuksella Ranskassa. Hän on työskennellyt laajasti teollisuustalouteen, innovaatioihin ja teollis- ja tekijänoikeuksiin liittyvien kysymysten parissa. Hän on 20 vuoden ajan keskittynyt tutkimaan yhteisvaurautta ja -hyödykkeitä. Tällä alalla hän on kirjoittanut ja koordinoinut lukuisia julkaisuja, muun muassa Le retour des communs (2015), Vers une République des biens communs (2019), La Pandémie, l’Anthropocène et le bien commun (2020) ja Le bien commun, le climat et le marché (2021). Hän on myös ollut mukana perustamassa ranskalaista Économistes atterrés -ryhmää (’Pettyneet taloustieteilijät’). Vuosina 2016-2020 hän johti monitieteistä tutkimusohjelmaa yhteisöpohjaisesta yrittäjyydestä. Sen työ on saatavilla osoitteessa encommuns.com.
Alkuperäisteksti teoksessa:
Leyronas ja Coriat: Overview (s. xxxii-xxxvi). In: Leyronas, Stéphanie, Benjamin Coriat ja Kako Nubukpo, toim. 2023. The Commons: Drivers of Change and Opportunities for Africa. Africa Development Forum series. Washington, DC: World Bank. doi: 10.1596/978-1-4648-1960-5. Lisenssi: Creative Commons Attribution CC BY 3.0 IGO. Saatavilla osoitteessa https://www.afd.fr/en/ressources/commons
Vastuuvapauslauseke: Tekstin käännös ei ole Maailmanpankin tekemä eikä sitä voida pitää virallisena Maailmanpankin käännöksenä. Maailmanpankki ei ole vastuussa tämän käännöksen sisällöstä tai sen virheistä.
Lisälukemista:
Nubukpo, Kako (2022). Une solution pour l’Afrique. Du néoprotectionnisme aux biens communs. Odile Jacob Publishing
Kuva: Siemenpuu-säätiön tukeman Cultiva mulher! -agroekologisen pienviljelyhankkeen naisia Mosambikissa. Kuvaaja: Edgar Langa (alkuperäinen kuva väreissä)
