Eduardo Gudynas

Kaikkien nykyisten kehityksen muunnelmien ollessa kestämättömiä jokaisen radikaalin vaihtoehdon on kyseenalaistettava niiden yhteiset moderniuteen liittyvät käsitteelliset perustat. Tehtävään sisältyvä radikalismi vaatii vallankumouksellista menettelyä ja henkeä.

Vallankumouksellinen kääntyminen kehityksen tieltä on aate, jonka aika on tullut. Se on välttämätöntä nykyisen yhteiskunnallisen ja ympäristöllisen kriisin vuoksi; se on kiireellistä ajatellen kiihtynyttä ympäristön tilan ja ihmisten elinolojen huonontumista; ja se on välitöntä, koska se voidaan toteuttaa tässä ja nyt. Vallankumouksen uuden merkityksen on kyettävä radikaalisti kyseenalaistamaan kehityksen käsitteellinen perusta ja siirryttävä moderniuden tuolle puolen.

Vallankumous nostaa esiin lukuisia merkittäviä poliittisia ja kulttuurisia muutostarpeita. Parhaiten tunnetun esimerkin eli Ranskan vallankumouksen kautta vallankumous on nähty välttämättömänä murtautumisena ulos epäoikeudenmukaisesta järjestyksestä, sekä poliittisten instituutioiden ja käytäntöjen muuttamisena, mukaan lukien myös yhteiskunnan sosiaalinen ja taloudellinen kudelma. Tämä vallankumouskäsitys on ollut eriasteisena ja erilaisin painotuksin käytössä kuvattaessa radikaalia muutosta esimerkiksi Meksikossa, Venäjällä, Kiinassa ja Kuubassa.

Vallankumouksen ajatus on ollut keskeinen myös edistettäessä tavanomaisia kehityskäytäntöjä, kuten teollista, teknologista, internetin ja kuluttamisen vallankumousta. Nämä vallankumoukset
lujittivat kehityksen ydinajatuksia, vaikka saavuttivatkin samalla tuntuvia muutoksia yhteiskuntarakenteessa.

Viimeisimmät tapahtumat sekoittavat käsitettä. Joillakin seuduilla on vielä merkittäviä yhteiskunnallisia liikkeitä, jotka puolustavat perinteisiä vallankumouksen määritelmiä, kuten kapitalismista ulos murtautumista ja sosialismiin siirtymistä. Keski- ja Itä-Euroopassa reaalisosialismista luopuminen esitettiin vallankumouksena, vaikkakin siirtymänä vastakkaiseen suuntaan, kohti markkinataloutta. Käänteisesti katsottuna, kokemukset sosialistisesta vallankumouksesta esimerkiksi Kiinassa ja Vietnamissa pitävät yllä tämän tyyppiseen vallankumoukseen liittyvää diskurssia, vaikka niiden kehitysstrategiat ovat toiminnaltaan kapitalistisia. Ja siinä missä islamistiset vallankumoukset vahvistivat kehityskritiikkiä hyökkäämällä eurooppakeskeisyyttä vastaan, ne kuitenkin kannattavat talouskasvua.

Latinalaisessa Amerikassa koettiin 2000–luvun alussa useiden maiden suuntautuminen poliittisesti vasemmalle, ja useat hallitukset (Venezuela, Bolivia, Ecuador ja Nicaragua) kuvasivat itseään vallankumouksellisiksi. Ne kuitenkin ottivat käyttöön uuskehityksellisen mallin, joka ruokki
luonnonvarojen intensiiviseen hyväksikäyttöön perustuvaa talouskasvua.

Kohtaamme näin ollen useita vallankumouksellisiksi kuvattuja tapauksia, liittyen erityisesti niiden poliittisiin ulottuvuuksiin, mutta joilla on myös vaikutusta yhteiskuntien kulttuurisiin, taloudellisiin ja uskonnollisiin seikkoihin. Kaikissa näissä tapauksissa kehityksen peruspalikat, kuten talouskasvu, kulutusmyönteisyys, luonnon hyväksikäyttö, teknologinen modernisaatio ja heikko demokratia, kuitenkin säilyivät. On paradoksaalista, että klassiset vallankumoukset (esim. Venäjä ja Kiina) ja viimeaikaiset vallankumoukset (kuten 2000-luvun sosialismi Latinalaisessa Amerikassa), olivatpa ne sekulaarisia tai uskonnollisia, ovat kaikki kiertyneet kehitysaatteen ympärille. Jotkut näistä vallankumouksista osoittivat positiivisia tuloksia poliittiseen edustukseen ja sosiaaliseen tasa-arvoisuuteen liittyen, mutta jäivät kuitenkin jumiin välineellisiin, valtion valtaamiseen tähtääviin pyrkimyksiin (erityisesti leninistinen, trotskilainen ja maolainen versio). Ne kaikki epäonnistuivat kehityksen vaihtoehtojen edistämisessä.

Tämä voi selittyä sillä, että kaikki modernit poliittiset traditiot ovat taustaltaan samanlaisia. Vallankumouksen aate tosiaan kypsyi yhdessä muiden moderniuden osa-alueiden, kuten valtion, oikeuksien, demokratian, edistyksen ja kehityksen, kanssa.

Kehitysmallin pysyvyyden vuoksi monet aktivistit ja tutkijat ovat pettyneet vallankumouksista saatuihin kokemuksiin; heidän mukaansa vallankumous ei enää ole sovellettavissa nykypäivän todellisuuksiin ja niinpä he suosivat suuntautumista paikalliseen toimintaan. Tämä näkemys kuitenkin luo merkittävän esteen, koska kehitykselle esitetyt radikaalit vaihtoehdot sisältävät joukon vallankumouksellisia muutoksia.

Kaikkien nykyisten kehityksen muunnelmien ollessa kestämättömiä jokaisen radikaalin vaihtoehdon on kyseenalaistettava niiden yhteiset moderniuteen liittyvät käsitteelliset perustat. Tehtävään sisältyvä radikalismi vaatii vallankumouksellista menettelyä ja henkeä. Vallankumous nykyaikaisessa mielessä voisi edistää esimerkiksi muutoksen tapahtumista valtion hallintojärjestelmässä, tai yhden kehityksen muunnelman korvautumista toisella. Näin ollen on välttämätöntä kehittää vallankumouskäsitteelle uusi moderniuden yli kurkottamaan kykenevä ja perimmäiselle olemukselleen vaihtoehdon kuvitteleva tulkinta.

Vallankumous näin käsitettynä merkitsee kapinaa nykyaikaikaisuutta vastaan, korostaen sen rajoja ja tunnustellen vaihtoehtoja sille; se haastaa kuvittelun hahmottelemaan ja harjoittamaan uudenlaista järkeilyä ja herkkyyttä, samoin kuin laajennettua politiikkaa, johon sisältyvät useat yhteiskunnan osa-alueet, käytänteet ja kokemukset.

Tämäntyyppisillä vallankumouksen käytännöillä on useita ennakkotapauksia. Häiriöiden tuottamisen ja uudelleenluomisen kautta saatua kokemusta ravitaan sekä järkiperäisillä ideoilla (kuten musertavilla todisteilla yhteiskunnallisesta ja ympäristöllisestä kriisistä) että vaikuttavilla taiteellisilla, henkisillä ja maagisilla kokemuksilla. Tämä vallankumous ei suosi kulttuurin monotonisuutta vaan pyrkii kohti ilmaisutapojen moninaisuutta, on luonteeltaan kollektiivista, ja edellyttää henkilökohtaista muutosta, erityisesti mitä tulee elämän arvon palauttamiseen (esimerkkeinä Mahatma Gandhi tai Ivan Illich, zapatismi tai buen vivir). Vallankumous tässä mielessä mahdollistaa murroksen utilitarististen arvojen avulla sekä arvojen uudelleenmäärittämisen useilla (esimerkiksi esteettisillä, uskonnollisilla tai ekologisilla) tavoilla, samalla hyväksyen ei-inhimillisen maailman itseisarvoisuuden.

Koska kehitys on rakenteeltaan suorittavaa, ja me kaikki tuotamme ja synnytämme sitä päivittäisten käytäntöjemme kautta, tämä vallankumous katkaisee suorittavuuden, esimerkiksi keskeyttämällä yhteiskunnan ja luonnon hyödykkeistämisen. Näin näistä ja muista moderniuden piirteistä tulee hajanaisia, mikä johtaa väistämättömään ja joskus epämiellyttävään seuraukseen: sekä kapitalismista että sosialismista irtautuvaan vallankumoukseen.

Tämän vallankumouksen ennalta määritellyt poliittiset toimintatavat kietoutuvat toisiinsa yhteisvaikutteisesti välittyen samalla koko yhteiskuntaan, konkretisoituvat toiminnoissa, vaikutuksissa ja politiikan tekemisen toisenlaisissa tavoissa, erityisesti arvokkuudesta ja itsemääräämisoikeudesta syntyvän kapinallisuuden kautta. Tämä on vallankumous, jossa mukana ovat myös ei-inhimilliset toimijat, kuten eläimet ja muut elolliset olennot. Se määrittelee yhteiskunnan uudelleen (ja mahdollistaa esim. ”eläinten proletariaatin”).

Tällainen vallankumous ravistelee yhteiskunnan ja luonnon välistä kahtiajakoa, samaan aikaan mahdollistaen suhteellisten maailmankuvien uudelleen luomisen (kuten yhteiskunnan uudelleen liittäminen luontoon ja päinvastoin) ja subjektin käsitteen laajentamisen koskemaan myös ei- inhimillisiä olentoja.

Yhteenvetona; kun modernius esittää itsensä itsenäisenä, universaalina tilana, häivyttäen sen rajat ja tuhoten vaihtoehtojen etsimisen sille, tämä vallankumous uudelleenjärjestää, paljastaa ja murtaa moderniuden rajat avaamalla ne toisille olemassaolon tavoille. Vallankumouksellinen teko koostuu mahdollisuuksien luomisesta uusille olemassaolon avauksille.

Eduardo Gudynas on vanhempi tutkija Latinalaisen Amerikan Sosiaaliekologian keskuksessa (CLAES) Uruguayn Montevideossa, tutkija antropologian laitoksella Kalifornian yliopistossa Davisissa, ja neuvonantaja useille ruohonjuuritason järjestöille Etelä-Amerikassa.

Alkuperäisteksti kirjassa: Pluriverse: A Post-Development Dictionary. Toim. A. Kothari, A. Salleh, A. Escobar, F. Demaria ja A. Acosta. Authors Upfront ja Tulika, Delhi, 2019

Lisälukemista:
Holloway, John (2003). Change the World without Taking Power. The Meaning of Revolution Today. London, Pluto Press.

Williams, Raymond (1983). ‘Revolution’, teoksessa: R. Williams, Keywords, s. 270-274. New York, Oxford University Press.

Kuva: Shekhar. Viivapiirros

Share