Christophe Aguiton, Geneviève Azam, Maxime Combes, Thomas Coutrot & Jean Gadrey
Ekologisen jalanjälkemme pienentäminen ja kestävien ja laadukkaiden työpaikkojen luominen edellyttävät toimintamme uudelleenpaikallistamista (relocalization) kansainvälisen yhteistyön ja solidaarisuuden kautta.
22.3.2020
Alle kahdessa kuukaudessa koronaviruksen aikaansaama pandemia on jo alkanut sekoittaa taloudellisen globalisaation korttipakkaa uusiksi. Toimitusketjujen jatkuva piteneminen ja työn maailmanlaajuinen jakautuminen viimeisten yli kolmenkymmenen vuoden aikana, samoin kuin tuotannon äärimmäiseen ”oikea-aikaisuuteen” pyrkivän just-in-time (JIT)-toiminnan yleistyminen, nähdään tätä nykyä potentiaalisina vaarojen aiheuttajina, joita on vaikeaa sietää ja oikeuttaa.
Lääketeollisuus, jolla kokonaisia tuotannon osa-alueita on siirrelty uusiin paikkoihin niinkin rivakasti, että peräti 80 prosenttia Euroopassa ja Yhdysvalloissa laillisesti myytyjen lääkkeiden vaikuttavista ainesosista tuodaan nykyisin Kiinasta tai Intiasta (verrattuna 20 prosenttiin kolmekymmentä vuotta sitten) [1], on yksi esimerkki uudelleenpaikallistamista kaipaavista teollisuudenaloista. Termi ”uudelleenpaikallistaminen” (relocalization) [2] nousee nykyisin esiin puheenvuorossa kuin puheenvuorossa, mukaan lukien niiden, jotka ovat jo vuosikausia ahertaneet taukoamatta uusliberaalin globalisaation syventämiseksi kustannusten alentamisen nimissä.
Uudelleenpaikallistamisesta puhutaan usein kyseenalaistamatta kuitenkaan investointi- ja tuotantopäätösten
varsinaista sisältöä. Riittääkö, jos kustannustehokkuuden kriteeriä, joka on ohjannut sijoittajien päätöksiä jo vuosien ajan, täydennetään yksinomaan ”riskitehokkuuden” kriteerillä kuten nyt ollaan ehdottamassa? Vai tulisiko
meidän ottaa uuteen tarkasteluun tuotannon sisältö itsessään, tuotannon rahoitusmallit ja sen vaikutukset koko planeettaan ja ylläpitämiensä työpaikkojen laatuun?
Maailman epäonnistuneen järjestäytymisen oire
Vetoomukset uudelleenpaikallistamisen ja talouden elvyttämisen puolesta eivät lopultakaan pysty peittämään näkyviltä maailmanlaajuisen tuotantojärjestelmän sisäänrakennettua kestämättömyyttä: Maailman taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD arvioi Global Material Resources Outlook to 2060 ‑raportissaan, että luonnosta saatavien raaka-aineiden kulutuksen on kasvettava 111 prosenttia vuoden 2011 tasolta (ja metallien sekä ei-metallisten mineraalien jopa tätäkin enemmän, 150 ja 135 prosenttia) keskimäärin 2,8 prosentin vuotuisen talouskasvun ruokkimiseksi vuoteen 2060 tultaessa [3]. Jopa uudelleenpaikallistettuna ja elvytettynä uudenlaisia, korjattuja protektionismin muotoja harjoittaen tämänkaltainen talousmalli on silti täysin kestämätön ja ei-toivottava.
Koronaviruksen aikaansaama kriisi vaikuttaa itse asiassa olevan oire epäonnistuneesta tavasta järjestää maailma. Se tapa, jolla maailmamme on nykyisellään järjestetty, voi vain ruokkia sellaisten hallitsemattomien tapahtumien yleistymistä, joilla on systeemitasolla epävakautta aiheuttavia ulottuvuuksia. Olematta ongelmien perimmäinen
syy – joka piilee epätasa-arvoisuuksien räjähdysmäisessä kasvussa sekä finanssikuplassa, jota keskuspankit ovat jo vuosikymmenen ajan toimillaan paisuttaneet – koronavirus on sytyttämässä dramaattisesti epävakaan
maailmantalouden ilmiliekkeihin. Mitä tulee tapahtumaan, kun tutkijoiden dokumentoimat ilmaston häiriötilat ja ekologinen romahdus iskevät täydellä voimallaan – toisin sanoen ehkä jo huomenna tai viimeistään ylihuomenna?
Se, että valtaosa taloudesta ja sen rahoituksesta on uskottu rahoitusmarkkinoiden ja ylikansallisten yritysten haltuun, minkä seurauksena tärkeimmäksi päätöksentekoa ohjaavaksi kriteeriksi on noussut lyhyen tähtäimen
rahataloudellinen kannattavuus, on terveyskriisin kaltaisissa epäsuotuisissa tilanteissa kriisiä syventävä ja voimistava tekijä. Rahoituksellisen haavoittuvuuden moninkertaistuminen sekä verotuksen ja sosiaalisten ja ekologisten standardien polkeminen siinä muodossa, jossa kolme vuosikymmentä kauppaa ja sijoitustoimintaa liberalisoivia sopimuksia ovat niitä organisoineet, on selkeästi heikentänyt niin taloudellisten ja sosiaalisten järjestelmiemme kuin – kuten nyt näemme – terveysjärjestelmiemmekin vastustuskykyä ja resilienssiä.
Toiminnan uudelleenpaikallistaminen on välttämätöntä
Aivan kuten ilmastonmuutokseen vastaavien toimien, myös koronaviruspandemiaan vastaavien, ihmisten terveyttä koskevien, taloudellisten sekä sosiaalisten toimenpiteiden tulisi perustua kansainvälisen solidaarisuuden velvoitteeseen. Nyt todistamme kuitenkin päinvastoin sellaisten kansallisten, ellemme peräti kansallismielisten
toimien räjähdysmäistä lisääntymistä, jotka ovat usein keskenään ristiriidassa ja joilla pyritään organisoimaan kilpailua lääketieteellisestä tarpeistosta (hengityssuojaimet, testausvälineet, hengityslaitteet) ja osoittamaan naapurimaa Kiinan tai Italian tai muiden maiden toimenpiteiden itselle aiheuttamia vaaroja.
Ekologisen jalanjälkemme pienentäminen ja kestävien ja laadukkaiden työpaikkojen luominen edellyttävät toimintamme uudelleenpaikallistamista kansainvälisen yhteistyön ja solidaarisuuden kautta. Tämän tarpeen tulisi ohjata tulevina viikkoina tehtäviä rakenteellisia valintoja. Uudelleenpaikallistaminen ei ole enää vaihtoehto vaan taloudellisten ja sosiaalisten järjestelmiemme elinehto – ja sitä se on myös väestöillemme. On aika ryhtyä
pienentämään pääoman ja kauppatavaran virtaa ja supistaa biosfäärille myrkyllisiä taloudellisen toiminnan aloja (fossiiliset polttoaineet, kemikaalit ja teollinen maatalous, elektroniikka – ja niin edelleen).
Yhtälön yhden termin unohtaminen pahentaisi yhtä tai toista maailman tämänhetkisistä epävakauttajista: ekologinen hätätila, muuttoliikkeet, sodat ja geopoliittiset jännitteet, autoritarismin nousu, kansainvälisen kaupankäynnin hidastuminen, käsistä karannut velkaantuminen ja kontrolloimattomat finanssimarkkinat,
terveyskriisit… Kaikki nämä ovat toisiinsa sidoksissa olevia globalisaation ulottuvuuksia, joihin on yritettävä vastata yhtä aikaa ja yhdessä.
Julkista sääntelyä tarvitaan
Palontorjuntajoukoissa tämä tiedetään: kun tuli pääsee vapaaksi, on ensinnäkin taisteltava periksiantamattomasti
sen leviämisen estämiseksi, mutta samaan aikaan varmistettava, ettei se pääse leimahtamaan uudelleen kytemään jääneistä palopesäkkeistä ja epäsuotuisten ulkoisten tekijöiden yllyttämänä. Pankkialalla lobbarit ovat yhtäältä jatkaneet jo lähtökohtaisesti riittämättömien, vuoden 2008 kriisin jälkeen toimeenpantujen varotoimien nakertamista, lisäksi ryhtyneet hyödyntämään käynnissä olevaa kriisiä myyräntyössään. Juuri nyt tarve olisi kuitenkin sellaisen julkisen sääntelyn vahvistamiselle, joka auttaa navigoimaan rajuilmojen iskiessä.
Aikamme historiaa ei ole vielä kirjoitettu. Se on täynnä hetkiä, joissa ennakoimattomat tapahtumat, sodat, poliittiset shokit tai sosiaaliset liikkeet ovat kiihdyttäneet käynnissä olevia prosesseja tai saaneet aikaan ennalta-arvaamattomia siirtymiä. On meidän kollektiivisella vastuullamme saada aikaan siirtymä kohti solidaarisuutta, kestävyyttä, vähenevää epätasa-arvoa – sanalla sanoen kohti maailmaa, joka on elinkelpoinen ja toivottava. Tämä edellyttää, että yhteiskuntamme ottavat vallan pois bisnesparoneiden ja teknouskovaisten sekä heidän poliittisten edustajiensa käsistä.
***
Artikkelin ovat kirjoittaneet taloustieteilijät Maxime Combes, Geneviève Azam, Thomas Coutrot ja Jean Gadrey sekä sosiologi Christophe Aguiton. He ovat kaikki Ranskan Attac-järjestön (Association pour une Taxation des Transactions financières et l’Aide aux Citoyens) jäseniä.
Suomennos on laadittu artikkelin alkuperäisen, Le Monde -lehdessä sekä Ranskan Attacin verkkosivuilla maaliskuussa 2020 ranskankielisenä julkaistun version sekä sen myöhemmän, Radical Ecological Democracy (RED) ‑verkkosivustolla julkaistun englanninnoksen pohjalta.
Artikkelin ranskankielinen versio Ranskan Attacin verkkosivuilla: https://france.attac.org/actus-et-medias/dans-les-medias/article/relocaliser-n-est-plus-une-option-mais-une-condition-de-survie-de-nos-systemes
Artikkelin englanninkielinen versio RED-verkkosivustolla: https://www.radicalecologicaldemocracy.org/relocalization-in-the-time-of-coronavirus-building-sustainable-social-and-economic-systems/
Viitteet:
[1] David Simmonet, “Les médicaments : l’arme blanche de la guerre économique ?”, Conflits, 31.5.2020, https://www.revueconflits.com/medicaments-guerre-economique-david-simmonet/#_ftn2
[2] Suom. huom.: Termin tarkempi määritelmä, ks. esim. ”Relocalize”, Post Carbon Institute ‑ajatushautomon verkkosivut, https://www.postcarbon.org/relocalize/
[3] OECD HIGHLIGHTS: Global Material Resources Outlook to 2060 – Economic drivers and environmental consequences, OECD, 2018, https://www.oecd.org/environment/waste/highlights-global-material-resources-outlook-to-2060.pdf
Siemenpuu-säätiölle suomentanut Eeva Talvikallio
Kuva: Attac France