Victor M. Toledo

Agroekologia on korvaamaton tieteellinen, teknologinen, kulttuurienvälinen ja sosiaalipoliittinen työkalu, joka kohtaa tämänhetkisen maailman ekologiset ja yhteiskunnalliset kriisit, ja etsii vaihtoehtoista jälkiteollista nykyaikaisuutta.

Agroekologia on nouseva tiedon alue, joka tarjoaa ratkaisuja modernin tai teollistuneen maatalouden ja agribisneksen aiheuttamiin ympäristö- ja ruoantuotanto-ongelmiin maailmassa. Agroekologia on ’hybridi oppiaine’, joska se yhdistää luonnon- ja yhteiskuntatieteistä tulevaa tietoa. Sillä on monitieteinen lähestymistapa ’jälkinormaalin tieteen’ linjan mukaisesti. Se pyrkii olemaan sekä soveltavaa tiedettä että esimerkki osallistavasta tutkimuksesta.

Kriittisen ajattelun muotona agroekologia ei haasta vain sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta, mutta myös ympäristöongelmia. Agroekologiatutkijat identifioivat kolme ’pyhän kolminaisuuden’ ulottuvuutta: ekologinen ja maatalouden tieteellinen tutkimus, empiiriset maatalouden käytännöt, sekä tarve lähestymistavan määrittämiseen yhdessä maaseudun sosiaalisten liikkeiden kanssa ja heitä varten. Kahden viime vuosikymmenen aikana agroekologiseksi kuvailtujen julkaisujen ja aloitteiden määrä on lisääntynyt eksponentiaalisesti. Myös agroekologian päätavoitteekseen ilmaisseiden sosiaalisten ja poliittisten liikkeiden määrä on kasvanut nopeaa tahtia.

Agroekologian tieteellisen ja käytännöllisen ulottuvuuden liittyessä tiedollisiin ja teknisiin kysymyksiin kolmas ulottuvuus liittyy pienviljelijäyhteisöjen sosiaalisiin liikkeisiin ja poliittiseen toimintaan. Monet toimijat – pienviljelijät, maaseudun kotitaloudet, maattomat työläiset ja naiset – käyttävät agroekologiaa välineenä omien asuinalueidensa ja luonnonvarojensa, elämäntapojensa sekä biokulttuurisen perintönsä puolustamiseen ja tavoittelemiseen. Esimerkkeinä ovat lukuisat kansallisen tason pienviljelijäliitot etenkin Latinalaisessa Amerikassa, Intiassa ja Euroopassa. kaikkein tunnetuin on yli 200 miljoonan maanviljelijän globaali yhteenliittymä La Via Campesina, joka koostuu 182 paikallisesta ja kansallisesta järjestöstä 81 Aasian, Afrikan, Euroopan ja Amerikkojen maassa [tilanne tammikuussa 2019, toim.huom.]. Se puolustaa pienimuotoista kestävää maataloutta keinona edistää sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja omanarvontuntoa.

Latinalaisessa Amerikassa käytännön akroekologiaan kuuluu tieteellisen ja teknologisen tutkimuksen teko läheisessä yhteistyössä maaseudun sosiaalisten ja poliittisten liikkeiden kanssa – tämä on laajentunut nopeasti monissa alueen maissa. Kymmenet tuhannet pienviljelijäperheet toimivat agroekologian periaatteiden mukaisesti joko sosiaalisten liikkeiden tai julkisen politiikan kannustamina. Pisimmällä ollaan Brasiliassa, Kuubassa, Nicaraguassa, El Salvadorissa, Hondurasissa, Meksikossa ja Boliviassa; sen sijaan Argentiinassa, Venezuelassa, Kolumbiassa, Perussa ja Ecuadorissa ollaan edistytty hitaammin.

Alkuaikoina akroekologia oli lähinnä tekninen kysymys, jossa ekologisia käsitteitä ja periaatteita sovellettiin kestävän maatalouden järjestelmien suunnitteluun. Kasvaessaan tämä lähestymistapa kuitenkin korvautui uudella, johon liitettiin yhteiskuntatieteiden käsitteet ja metodit ottaen huomioon kulttuuriset, taloudelliset, väestölliset, institutionaaliset ja poliittiset tekijät. Hallitsevin akroekologian suuntaus Latinalaisessa Amerikassa on ’poliittinen agroekologia’, jonka näkemyksen mukaan maatalouden kestävyyttä ei voida saavuttaa vain ympäristöllisillä tai agronomisilla teknisillä ratkaisuilla, vaan siihen on sisällyttävä poliittisten valtasuhteiden institutionaalinen muutos, joka ottaa huomioon sosiaaliset, kulttuuriset, maatalouden ja poliittiset tekijät.

Agroekologisen ajattelun evoluutio on hyvin kiinnostava prosessi tietoteoreettisesta näkökulmasta. Sen tärkein tietoteoreettinen keksintö on ollut ’kulttuurienvälinen vuoropuhelu’, jonka avulla tieteelliset tutkijat tunnistavat perinteisten maanviljelijöiden mielissä olevat tiedon muodot. Tämä paikallinen, perinteinen tai alkuperäiskansojen tieto (tai tietämys) muodostaa ’biokulttuurisen muistin’ tai ’viisauden’, joka on siirtynyt suullisesti eteenpäin satojen sukupolvien ajan. Alkuperäiskansat ovat käyttäneet tätä ei-tieteellistä tietämystä tuhansien vuosien ajan tuottaakseen ruokaa ja muita raaka-aineita. Tämän vuoksi jotkut kirjoittajat määrittelevät agroekologian kulttuurienväliseksi, osallistavaksi and toimintakeskeiseksi lähestymistavaksi. Toiset pitävät agroekologiaa 1970-luvulla kriittisen yhteiskuntatieteen piiristä syntyneen vapautuksen muutosta kannattaneen osallistavan toimintatutkimuksen (Participatory Action-Research, PAR) uutena muotona. Koska agroekologit näkevät perinteiset kosmovisiot (maailmankuvat), tietämyksen ja käytännöt tieteellisen ja teknologisen kehitystyön perustana, tämän vuoksi kulttuurienvälisen vuoropuhelun ja tiedon yhteistuottamisen käsitteet ovat käytössä.

Suurin osa maailman maataloustuotannosta tulee edelleen pienviljelijöiltä tai perinteisten pienen mittakaavan maanviljelijöiltä, joita on 1300-1600 miljoonaa, ja joiden tietämys ja käytännöt ovat yli 10 000 vuoden perinteiden ja kokeilujen tulos. Tämän tosiasian on vastikään tunnustanut YK:n Ruoka- ja maatalousjärjestö FAO julistaessaan vuoden 2014 kansainväliseksi perheviljelmien vuodeksi ja osoittaessaan, että suuri osa seitsemän miljardin ihmisen ruoasta tulee pieniltä perheviljelmiltä. Kansainvälisen kansalaisjärjestön GRAINin vuonna 2009 tehdyn selvityksen mukaan pienviljelijät todellakin tuottavat suurimman osan maailman ihmisten syömästä ruoasta, lisäten että tämä saavutetaan vain 25 %:lla maailman maatalousalasta, keskimäärin 2,2 hehtaarin kokoisilla tiloilla. Loput kolme neljännestä maatalousmaasta omistavat suuret ja hyvin suuret viljelijämaanomistajat (esim. haciendat tai latifundiat), yhtiöt ja suuryritykset, jotka harjoittavat usein teollisen mittakaavan maataloustuotantoa.

Agroekologit työskentelevät pääosin, mutteivät vain, pienviljelijöiden, niiden yhteisöjen ja alkuperäiskansojen kanssa ruokajärjestelmien, maatalouden oikeudenmukaisuuden ja maaseudun ihmisten itsenäistymisen kohentamiseksi. Itse asiassa nykyisen modernin teollisen ja teknokraattisen maailman kriisin selättämiseksi tarvitsemme ruoantuotantoa, joka on yhteensopiva ympäristön, maaseudun kulttuurien ja ihmisten terveyden kanssa. Agroekologia on siksi korvaamaton tieteellinen, teknologinen, kulttuurienvälinen ja sosiaalipoliittinen työkalu, joka kohtaa tämänhetkisen maailman ekologiset ja yhteiskunnalliset kriisit, ja etsii vaihtoehtoista jälkiteollista nykyaikaisuutta.

Victor M. Toledo työskentelee tutkijana Meksikon kansallisen yliopiston (UNAM) Ekosysteemien ja kestävyyden tutkimuslaitoksessa. Hänen tutkimuksensa keskittyy alkuperäiskansojen kulttuurien ja niiden luonnonympäristön suhteisiin eli etnoekologiaan, kestäviin yhteiskuntiin ja agroekologiaan. Toledo on kirjoittanut yli 200 tieteellistä julkaisua, joista kirjoja on 20.

Alkuperäisteksti kirjassa: Pluriverse: A Post-Development Dictionary. Toim. A. Kothari, A. Salleh, A. Escobar, F. Demaria ja A. Acosta. Authors Upfront ja Tulika, Delhi, 2019.

Lisälukemista:
Altieri, M. ja V.M. Toledo (2011). ‘The Agroecological Revolution in Latin America: Rescuing Nature, Ensuring Food Sovereignty and Empowering Peasants’. Journal of Peasant Studies, vol. 38: 587-–612.

Méndez, E.V., Ch. M. Bacon, R. Cohen ja S. R. Gliessman (editors)(2015). Agroecology: A Transdisciplinary, Participatory and Action-oriented Approach. Boca Raton: CRC Press.

Toledo, V.M. ja N. Barrera-Bassols (2008). La Memoria Biocultural. Barcelona: Icaria Editorial.

AgriCultures Network on viiden järjestön verkosto, joka tuottaa informaatiota akroekologiats ja perheviljelystä eri puolilla maailmaa. https://magazines.agriculturesnetwork.org/

SOCLA (Latinalaisen Amerikan agroekologian tieteelinen seura) on tutkijoiden, professoireiden, maatalousneuvojien ja muiden ammattilaisten verkosto, joka edistää agroekologisia vaihtoehtoja teollisen maatalouden aiheuttaman kriisin ratkaisemiseksi mantereella. https://www.socla.co/en/

La Via Campesina (“pienviljelijän tie” espanjaksi) perustettiin 1993. Se kuvaa itseään kansainväliseksi liikkeeksi, joka koordinoi pienviljelijöiden, maataloustyöläisten, maaseudun naisten ja alkuperäiskansojen järjestöjen yhteistyötä. Liikkeessä on tällä hetkellä 182 jäsenjärjestöä ja sen kantavana käsitteenä on ruokasuvereniteetti. https://viacampesina.org/en/index.php

Kuva: Bindia Thapar. Piirros julkaistu aiemmin kirjassa Alternative Futures: India Unshackled (toim. Ashish Kothari ja K.J.Joy)

Share